KULLAN YLISTYS

 

1.      Minun kultani kaunis on,

vaikk’ on kaitaluinen, 

minun kultani kaunis on,

vaikk’ on kaitaluinen.

Hei luulia illalla,

vaikk’ on kaitaluinen,

hei luulia illalla,

vaikk’ on kaitaluinen.

 

2.      Silmät sill’ on siniset,

vaikk’ on kieronlaiset,

silmät sill’ on siniset,

vaikk’ on kieronlaiset.

Hei luulia illalla,

vaikk’ on kieronlaiset,

hei luulia illalla,

vaikk’ on kieronlaiset. 

 

3.      Suu on sillä supukka,

vaikk’ on toista syltä,

suu on sillä supukka,

vaikk’ on toista syltä.

Hei luulia illalla,

vaikk’ on toista syltä,

hei luulia illalla,

vaikk’ on toista syltä.

 

4.      Kun minä vien sen markkinoille, niin

hevosetkin nauraa,

kun minä vien sen markkinoille, niin

hevosetkin nauraa.

Hei luulia hah hah haa,

hevosetkin nauraa,

hei luulia hah hah haa,

hevosetkin nauraa.

 

Ison talon Antti ja Rannanjärvi: Minna Niiranen

 

Kuuntele

Vain säestys

Harjoitus

 

Sanastoa

 

kulta

= rakastettu, tyttö- tai poikaystävä

vaikk’ (puhekieltä)

= vaikka

kaita

= kapea

sill’ (puhek.)

= sillä. Ihmiseen viitataan puhekielessä usein pronominilla se, ei aina hän.

kieronlaiset

= kierot

syli

= vanha pituus- ja syvyysmitta, noin levitettyjen käsien väli

toista syltä

= enemmän kuin yksi syli, vähemmän kuin kaksi

 

 

Selityksiä

 

Minun kultani kaunis on, vaikk’ on kaitaluinen. Aikaisemmin laihaa ihmistä ei pidetty kauniina. Elintason nousu on muuttanut tämän käsityksen Suomessakin.

 

Tämä laulu on painettu ensimmäisen kerran Filip von Schantzin kokoelmassa Valituita Suomalaisia Kansan-lauluja 4 vuonna 1855. Se on peräisin Venäjän-Karjalasta. Tässä humoristisessa laulussa nuori mies tai nainen kehuu rakastettuaan kauniiksi, vaikka se ei olekaan totta. Tyttö onkin laiha, kierosilmäinen ja suurisuinen.